Cluster alumnin jäsenet kokoustivat sääntömääräisen vuosikokouksen perjantaina 25.11.2016 Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. Kokouksessa valittiin muun muassa seuraavan vuoden aktiivit. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Arttu Hanska ja jäseninä Jouni Pänkäläinen, Markus Salminen, Juhana Repo, Ilkka Nokelainen, Jani Vehviläinen, Petra Helmiö sekä uutena aktiivina Joonas Pohjala. Joonas on ollut pitkän linjan kilta-aktiivi Cluster ry:ssä ja valmistumisen jälkeen heräsi mielenkiinto myös alumniyhdistyksen aktiivitoimintaan.

Kokouksessa hyväksyttiin myös yhdistyksen talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017. Yhdistys päätti jatkaa mm. after workien järjestämistä ja järjestää vuoden aikana yhden isomman jäsentapahtuman sekä pikniktapahtumat pääkaupunkiseudulla ja Lappeenrannassa Wapun aikaan. Yhdistyksen jäsenmaksut sekä varsinaiselle (20 euroa/vuosi) että kannatusjäsenelle (100 euroa/vuosi) säilyivät ennallaan. Liittymismaksuja ei kerätä. Myöskään tiedotuskanaviin ei tehty muutoksia, joten yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan edelleen sähköpostin, nettisivujen sekä Facebookin välityksellä. Kokouspöytäkirja liitteineen (toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle) tulee nettisivuille jäsenistön tarkasteltaviksi.

Virallisemman osuuden jälkeen jatkettiin illanviettoa vapaamuotoisilla pikkujouluilla saunan ja virvokkeiden parissa. Joulupukki kiersi nämä pikkujoulut kaukaa, mutta tunnelma oli siitä huolimatta korkealla, sillä sijaintina oli yliopiston 6. rakennusvaiheen 7. kerroksen saunatilat.

Ensimmäiset viralliset pikkujoulut vietettiin vuosikokouksen jälkeen. Selfie: Ilkka Nokelainen

Ensimmäiset viralliset pikkujoulut vietettiin vuosikokouksen jälkeen. Selfie: Ilkka Nokelainen

Kohti uutta toimintavuotta 2017,

Ilkka, sihteeri