Yhdistyksen tammikuussa järjestäytynyt hallitus kokoontui virallisesti toista kertaa tänä toimintavuonna Skypen välityksellä 10.4.2017 ja suunnitteli tulevia tapahtumia. Tänä vuonna tulossa on muun muassa loppukesän tai alkusyksyn aikana järjestettävä kesätapahtuma Lappeenrannassa, afterworkeja sekä jo perinteiset kokoontumiset wapunpäivän piknikeillä Helsingissä Ullanlinnanmäellä ja Lappeenrannassa Linnoituksen valleille. Piknikit starttaavat klo 12:00 ja lisätietoja löytyy Facebook-eventeistä (Helsinki ja Lappeenranta).

Yhden päivän kestävästä kesätapahtumasta tiedotetaan jäseniä ja jäseneksi mieliviä kesän aikana yhdistyksen tiedotuskanavien kautta. LUT Tietotekniikka -ryhmässä voi käydä antamassa mielipiteensä kesätapahtuman ajankohtaan. Samalla voi kommentoida ja esittää ohjelmaehdotuksia.

Kokouksessa käsiteltiin juoksevien asioiden lisäksi mm. yhdistyksen asiakirjahallintaa ja arkistointia, Clusterilta saatujen logolippujen kustomointia, tapahtumien raportointia, seuraavaa jäsentiedotetta ja hyväksyttiin yhdistykseen kolme uutta jäsentä. Lisäksi hallitus hyväksyi vuoden 2016 tilinpäätöksen, minkä jälkeen tilinpäätös siirtyy toiminnantarkastajille tarkastettavaksi.

Ei muuta kuin tapahtumiin mukaan!

Ilkka, sihteeri